Asianajaja Titanicin kannella

Wuori, Matti— Saksa, Markku, Titanicin kansituolit. WSOY. Porvoo-Hki-Juva 1993.

Matti Wuoren elämää ja ajatuksia valottava teos "Titanicin kansituolit" on saanut julkisuutta mm. Tampereen yliopiston taideaineiden laitoksen Koskenkorva-palkinnon voittajana. Kirjan kansitekstit ovat tarkoituksella ladottu niin, ettei niistä selviä kumpi tekijöistä on sen kirjoittaja. Työnjako on kuitenkin ollut se, että Matti Wuori on kertonut nauhalle ajatuksiaan Saksan esittämistä aiheista ja Saksa on nauhalta purkanut käsiteltävän teoksen.

Wuori kertoo lapsuudestaan; tiensä Vaasankadulta vapaaoppilaaksi Suomalaiseen yhteiskouluun ja vaihto-oppilaaksi USA:han,

jossa tapasi mm. presidentti Kennedyn hieman ennen tämän kuolemaa. Sen jälkeen Wuori näyttää olleen mukana lähes kaikessa edistyksellisessä: perustamassa Varusmies-liittoa ja DemLaa, HYY:ssä ja Ylioppilaslehdessä, yllytysoikeudenkäynnit, Tamminiemen lastenkutsut jne. Pitkäksi venyneet oikeustieteen opinnot päättyivät paljon sen jälkeen kun Wuori oli jo saanut mainetta erikoisissa oikeudenkäynneissä. Nykyisestä yksityiselämästään Wuori ei kerro lukuunottamatta sairauksiaan, joista Wuori näyttää saaneen vain uutta intoa toimintaansa.

Vastausta vaille jää kuinka paljon kirjan syntyyn on vaikuttanut eräiden Vihreiden aktivistien viime keväänä ja kesällä esittämä ajatus Wuoresta presidenttiehdokkaana. Sellaista hänestä ei tullut, mutta tuli kelpo kirja, joka hyvin kelpaisi presidenttiehdokkaankin esittelyksi. Presidenttiehdokkaitakin Wuori käy kirjassaan läpi, mutta mielenkiintoista kyllä, Elisabeth Rehnistä hän ei lausu sanaakaan.

Kirja on osoitus Wuoren monipuolisuudesta: kuinka moni muu keski-ikäinen lakimies voisi tehdä ajatuksistaan ja työstään yli 200 sivuisen kirjan, jonka sivuilla oma am-matti ja oikeudellinen elämä ovat vain sivuosassa. Päärooleissa ovat Greenpeace, kotimainen sisä- ja ulkopolitiikka, tiedotusvälineet sekä ympäristö ja sen tuhoutuminen. Osansa saavat kyllä oikeuslaitos ja poliisikin.

Wuori vastustaa EU:ta. "Suomi hamuaa Brysselistä uutta Moskovaa" ja "Ukaasien tilalle direktiivit", ovat kirjan väliotsikoita. "Erityisen venäläistä meissä on vahvan keskuksen kaipuu, mutta siihen liittyneenä meillä on vanha suomalainen ajatuspiintymä, että keskusvalta edustaa oikeutta. Jo Ruotsin vallan aikana väärä hallinto pantiin kernaasti ilkeämielisten ja rappeutuneen aateliston ja juonittelevien korkeiden virkamiesten syyksi", Wuori toteaa.

Kirja on kaunis. Kansi on hyvä ja käteensopiva kirjan kapea muoto tekee sen helposti luettavaksi. Myös kirjasintyyppi on erityisen miellyttävä. Tätä pamflettia voi siis hyvin suositella, joskin vaarana on kirjan luonteesta johtuvan itsekeskeisyyden muuttuminen lukijan silmissä itsekehuksi.

Markku Fredman

Kirja-arvio julkaistu Oikeus-lehden numerossa 1/1994