Kozlov
SYYTTÄJÄ > OLEG KOZLOV,
Latvian korkein oikeus
11.3.-14.3.1991
Asianajaja Markku Fredman
1. Taustaa.
Kysymyksessä on 19.6.1990 Aeroflotin Riika-Murmansk reittikoneen Helsinkiin kaapanneen neuvostoliittolaisen Oleg Kozlovin rikosoikeudenkäynti. Kozlov palautettiin 24.7.1990 tehdyn päätöksen nojalla Neuvostoliittoon. Katso KKO:1990:93, jossa korkein oikeus ottaa kantaa palauttamisen laillisuuteen.
Neuvostoliitossa Kozlov määrättiin mielentilatutkimukseen Latvian pääkaupungissa Riikassa. Mielentilatutkimus on tuomioistuinta sitova. Mielentilatutkimuksen tulos voi olla vain joko syyntakeeton tai terve, välimuotoa ei ole.
Kozlov todettiin terveeksi, kuten oli tapahtunut jo Suomessa ennen palauttamista Hämeenlinnan vankisairaalan tutkimusten perusteella. Syyttäjän vaatimuksesta Kozloville tehtiin toinen mielentilatutkimus Moskovassa Serbski-instituutissa. Kozlov oli suostunut tähän uuteen tutkimukseen siinä tarkoituksessa, että jos hänet todetaan terveeksi tässä Neuvostoliiton tärkeimmässä psykiatrisessa laitoksessa hän voi vapautua rekisteröinnistä mielisairaaksi. Kozlov on koko ajan itse katsonut olevansa täydessä ymmärryksessä.
Moskovassa tehty tutkimus päätyi joulukuussa 1990 siihen, että Kozlov on mieleltään terve. Kozlov siirrettiin Riikaan ja asia siirtyi syyttäjälle. Ilmeisesti 4.1.1990 Kozlov asetettiin syytteeseen Latvian korkeimmassa oikeudessa. 11.2.1991 oikeus sai syytekirjelmän. Suomeen tieto oikeudenkäynnistä tuli noin viikkoa ennen sen alkamista.
2. Oikeudenkäynnin alku.
Oikeudenkäynti muodostui pääkäsittelystä, jonka ennakoitiin kestävän kaksi tai kolme päivää. Tuomioistuin ei ollut käsitellyt lainkaan Kozlovin vangittuna pitämistä, vaan hän oli koko ajan vangittuna jo ennen palauttamista tehdyn syyttäjän päätöksen perusteella.
Istunto pidettiin korkeimman oikeuden talossa Riikan keskustassa. Talo oli tammikuisten levottomuuksien jäljiltä eristetty piikkilangoin ja estein. Alimmat ikkunat oli peitetty puutukeilla. Tuomioistuimen pääsisäänkäynnin tuulikaapissa oli kymmenittäin hiekkasäkkejä. Tunnelma kaupungissa oli kuitenkin rauhallinen: viereisessä puistossa poltettiin iltaisin kynttilöitä siellä surmansa saaneiden muistolle. Kansallinen henki näkyi siinä, että oikeuden istuntosalissa oli vain Latvian tasavallan lippu. Samoin katu, jonka varrella korkein oikeus oli näytti kartoissa olevan Lenininkatu, mutta uusien kylttien mukaisesti katu oli saanut takaisin vanhan nimensä Riivibaskatu.
Istunto alkoi klo 10.30. Salissa oli läsnä puheenjohtaja Andreis Lepse ja kaksi maallikkoaputuomaria. Pöytäkirjanpitäjä istui sivummalla. Syyttäjänä toimi Aiwars Zakis. Kozlov oli itse kaksi metriä korkeassa ja viisi metriä pitkässä teräskalterihäkissä salin sivustalla. 
Hänen asianajajansa Vairis Reinholds istui noin viiden metrin etäisyydellä, joten he eivät kyenneet keskustelemaan istunnon aikana. Istunto oli avoin yleisölle. Yleisöä oli vain lentokoneen miehistö, joka oli kutsuttu todistajaksi, Kozlovin äiti ja veli sekä tämän vaimo ja lisäksi kaksi ystävää, joista toinen nimettiin todistajaksi. Myös äiti toimi todistajana ja hän joutui poistumaan salista muiden todistajien tavoin. Todistamisen jälkeen todistajat jäivät saliin.
Suomesta oikeudenkäyntiä oli seuraamassa allekirjoittanut ja Helsinki-liiton Suomen ryhmän lähettämä tarkkailija oikeustieteen kandidaatti Kirsi Tarvainen yhteinen tulkkimme Carl Skarp sekä ulkoministeriön edustajana Suomen Moskovan suurlähetystön varakonsuli Mikko Makkonen.
Asianajaja Reinholds halusi istunnossa käytettävän latvian kieltä. Mahdollisista kansallisista syistä mainittiin vain se, että latvia on tasavallan enemmistön kieli. Asianajaja perusteli vaatimusta sillä, että latviankielinen rikoslain teksti on syytetyn kannalta lievempi, koska se säätää rangaistavaksi lentokoneen haltuunoton tai valtauksen kun taas venäjänkielinen teksti puhuu koneen anastamisesta tai varastamisesta.
Keskustelun jälkeen oikeus harkitsi asiaa jonkin aikaa sivuhuoneessa ja hylkäsi vaatimuksen. Samoin oikeus hylkäsi asianajaja Reinholdsin vaatimuksen siitä, että Kozloville Suomessa tehdyn mielentilatutkimuksen asiakirjat (n. 5 sivua) otettaisiin oikeudenkäyntiaineistoon ja käännettäisiin. Olimme keskustelleet Reinholdsin kanssa asiakirjoista aiemmin ja niissä oleva maininta siitä, että Kozlov on keskimääräistä älykkäämpi oli tärkeä puolustukselle kuten jäljempänä selviää. Oikeus katsoi, että koska asiakirjat ovat vain valokopioita ei niiden autenttisuudesta voida olla varmoja, eikä niitä siten voida käyttää todisteena.
Syyttäjä esitti syytteen Latvian rikoslain 214 :n 2 kohdan mukaisesta lentokoneen kaappaamisesta. Hän mainitsi myös 78 :n jossa säädetään rangaistavaksi laiton maasta poistuminen. Huonon akustiikan vuoksi jäi epäselväksi vaatiko syyttäjä rangaistusta tuosta rikoksesta, vaikka se oli kielletty Suomen asettaman palautusehdon vuoksi.
Kozlov myönsi syyllistyneensä lentokoneen kaappaamiseen.
3. Todistelu.
Varsinaisen käsittelyn aluksi Kozlov kertoi muistiinpanoihinsa tukeutuen n. 15 minuutin ajan motiiveistaan rikokseen. Motiivit olivat samat kuin mitä hän oli kertonut Suomessa hakiessaan turvapaikkaa ja vastustaessaan palauttamista. Hän kertoi mm. kuinka hänet oli armeijassa leimattu mielisairaaksi, kuinka häntä oli lääkitty kipua tuottavilla lääkkeillä, kuinka hän ei päässyt Moskovan valtionyliopiston pääsykokeisiin sotilaspassissa olevan merkinnän vuoksi. Hän ei ollut voinut tehdä mielekästä työtä.
Kozlov vastasi vielä noin 30 minuutin ajan syyttäjän, tuomarin ja asianajajansa kysymyksiin. Häneltä tiedusteltiin hyvin tarkasti mm. kotioloistaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan. Hän kertoi valmistautuneensa pitkään filosofisen tiedekunnan pääsykokeisiin, joihin häntä ei huolittu. Hän oli myös yrittänyt turhaan päästä armeijan jälkeen pedagogiseen instituuttiin. Kaappauksella Kozlov kertoi halunneensa saada oikeutta demokraattisessa maassa. Hän ei ollut ajatellut sitä, että kone joutuisi lentämään alueelle, josta ei ollut karttoja ja ettei koneen miehistö osannut kansainvälistä ilmailukieltä englantia. Jos hän olisi nämä tiennyt hän olisi luopunut kaappauksesta. Hän kertoi olevansa pasifisti eikä olisi missään nimessä halunnut vahingoittaa ketää n koneessa.
Kozlovilta kysyttiin myös Suomessa vankilassa tapahtuneesta välikohtauksesta, jossa eräs poliisi sai Kozlovin selliin väkisin tunkeutuessaan haavan käteensä. Tältä osin aineisto ei ollut saamani tiedon mukaan suomalaisten viranomaisten toimittamaa vaan ilmeisesti nämä tiedot oli kerätty neuvostoviranomaisten toimesta Helsingissä. Suomessa syyttäjä teki asiassa syyttämättäjättämispäätöksen, mm. sillä perusteella, että Kozlov ei yllättävän kranaatti- ym. hyökkäyksen aikana voinut harkita mitä teki. Minulle jäi epäselväksi oliko tuomioistuimella kaikki tarvittava tieto tapauksen kokonaisvaltaiseen arviointiin. Joka tapauksessa välikohtausta käytettiin Kozlovia vastaan osoituksena hänen tekojensa ja puheidensa välisestä ristiriidasta.
Maanantaina 11.3.1991 kuultiin kaikki seitsemän todistajaa. Kaksi kutsuttua koneen miehistöön kuuluvaa todistajaa ei ollut saapunut, mutta kaikki osapuolet suostuivat siihen, ettei heitä tarvitse kuulla.
Kaksi lentoemäntää, lentokapteeni ja kaksi perämiestä kertoivat tapahtumat koneessa yllätyksittä. Ainoat uudet tiedot koskivat sitä, että koneen miehistö oli päättänyt laskeutua kaappaajan vaatimuksesta huolimatta Tukholman sijasta Suomeen, koska Neuvostoliitolla on Suomen kanssa kaappaajien palautussopimus. Toinen yksityiskohta oli se, että kone oli heti kaappauksen jälkeen laskenut korkeutensa sellaiseksi, ettei muuta liikennettä ollut samalla tasolla. Näin voitiin estää mahdollinen yhteentörmäys siirryttäessä Suomen ilmatilaan.
Kuudes todistaja oli Kozlovin äiti Olga Hristoforova. Hän kertoi pojastaan ja siitä kuinka tätä oli nöyryytetty ja loukattu armeijassa. Äiti vahvisti Kozlovin kertomuksen opiskelua ja työntekoa kohdanneista esteistä.
Äiti kertoi Kozlovin saaneen sairaalassa lääkitystä, jonka vaikutuksesta tämä ei kyennyt syömään tai kävelemään. Päätä särki koko ajan.
Äiti kertoi pojan hyvästä koulumenestyksestä ja suunnitelmasta pyrkiä Moskovan valtionyliopistoon. Äiti oli itkuisa, ja hänen täytyi useaan kertaan keskeyttää puheensa.
Viimeinen todistaja oli Kozlovin opiskelutoveri Saratovista Mihail Sinelnikov. Todistaja kertoi kuulleensa monta kertaa, ettei Kozlov voi sotilaspassinsa merkintöjen vuoksi päästä Moskovan valtionyliopiston pääsykokeisiin. Merkintä esti myös muun opiskelun. Kozlovin oli täytynyt tehdä vain yksinkertaisia töitä, kuten toimia talonmiehenä. Todistajan mukaan kaikki, jotka tuntevat Kozlovin tietävät hänen suuren päämääränsä olevan päästä yliopistoon opiskelemaan filosofiaa. Todistaja antoi oikeudelle keräämänsä vetoomuksen, jossa opiskelijatoverit vaativat Kozlovin sotilaspassimerkinnän poistamista.
Olimme pyytäneen ennen istuntoa kirjallisesti oikeuden puheenjohtajalta lupaa saada tavata Kozlov. Lounastauolla oikeuden puheenjohtaja antoi allekirjoittaneelle ja Kirsi Tarvaiselle luvan keskustella Kozlovin kanssa. Vartija seurasi keskustelua vieressä. Samoin varakonsuli Makkonen tuli kuuntelemaan keskustelua. Kerroin Ihmisoikeustoimikunnalle laatimani valituksen vaiheesta. Hän oli siitä hyvin kiinnostunut. Hän ei valitellut olojaan. Ilmeisesti KGB:n tilat ovat paremmat kuin tavallisen vankilan. Serbski-instituutissa ei ollut tapahtunut mitään sellaista, josta hän olisi halunnut huomauttaa. Kozlov oli saanut pitää yhteyttä asianajajaansa, mutta äitinsä hän oli seitsemän kuukauden aikana tavannut vain kerran 15 minuutin ajan. Keskustellessani Kozlovin kanssa hänen äitinsä seurasi sitä noin 10 metrin päässä: hän ei ollut saanut lupaa tapaamiseen.
Kozlov vaikutti hyvävointiselta ja virkeältä. Hän käytti istunnossa aktiivisesti kyselyoikeutta todistajille ja puhui varmasti kuuluvalla äänellä. Minun kanssani keskustellessaan hän oli kuitenkin vähäpuheinen ja vastaili lyhyesti kysymyksiin, kuten oli viime kesänä Suomessakin ollut.
Istunto päättyi klo 17.30.
4. Kirjallinen aineisto.
Tiistaina 12.3.1991 käsittely jatkui kirjallisen aineiston läpikäymisellä. Aluksi käytiin läpi Kozlovin esitutkintakertomus. Oikeudella oli yhteensä viisi mappia aineistoa jota käytiin läpi kursorisesti välillä aikaisemmin käsiteltyyn palaten. Itse kaappaustapahtuma jäi tiistaina hyvin vähäiselle huomiolle. Kozlovilta tiedusteltiin hänen motiiveistaan. Erityisesti häneltä tivattiin eri kertomusten välisiä ristiriitaisuuksia.
Oikeudella oli käytössään Kozlovin koulu- ja opiskelutodistukset, työtodistuksia ja lääkärinlausuntoja.
Mappi numero 4 näytti sisältävän Suomesta saatua aineistoa. Oikeudella oli päätös, jolla Kozlov vangittiin Suomessa. Huomiotani herätti tässä vaiheessa tulkkimme käännös kun tuomari käydessään läpi asiakirjoja mainitsi "turvapaikka-asiakirjat". Niitä ei käyty mainintaa enempää läpi. Turvapaikka-asiakirjat on määrätty salassapidettäväksi.
Seuraavana käytiin läpi Kozlovin suomalaisille lehdille antamia haastatteluja: lehdistä mainittiin Uusi Suomi, Hufvudstadsbladet ja Helsingin Sanomat. Käsittääkseni myös Apu-lehden viime kesänä julkaisema haastattelu käytiin läpi. Haastatteluista luettiin kohtia, joissa Kozlov arvosteli Neuvostoliittoa ja oloja siellä. Häneltä vaadittiin kommenttia mm. haastattelulausuntoon, jossa Kozlov oli todennut lännessä olevan aivan liian positiivinen käsitys Neuvostoliiton psykiatriasta. Kozlovilta tiedusteltiin pitävätkö haastattelut paikkansa johon hän vastasi myöntävästi.
Oikeus kävi läpi myös Suomen Ilmailuhallituksen laskelman kaappauksen aiheuttamista kuluista.
Tuomari luki läpi Serbski-instituutin lausunnon Kozlovin mielentilasta. Hänet todettiin terveeksi. Sen kanssa tuntui olevan hieman ristiriidassa se, että lausunnon mukaan Kozlov halusi kaapata koneen Ruotsiin, koska siellä on vallalla vapaa rakkaus. Lausunnon mukaan Kozlov on kiinnostunut seksuaalisuuden psykologiasta ja Ruotsissa olisi hedelmällinen maaperä Kozlovin seksuaalifilosofialle.
Oikeudella oli myös käännös Suomen Keskusrikospoliisin tutkintapöytäkirjasta kaappausasiassa. Mukanani olleesta alkuperäisestä pöytäkirjasta seurasimme tulkin kanssa kertomuksen etenemistä. Havaitsimme käännöksen olevan virheellinen, koska Kozlovilta tiedusteltiin sivulla 186 olevaa mainintaa siitä, ettei hän voinut suorittaa jotain tutkimusta, koska hänet oli todettu mielisairaaksi. Todellisuudessa Kozlovin kuulustelussa oli ollut kyse tutkinnosta. Kozlov oli kovin hämillään kun hänen väitettiin puhuneen eri tavoin eri vaiheissa. Kozlov kertoi joutuneensa tuohon kuulusteluun yllättäen, eikä ollut ehtinyt harkita kaikkea lausumiaan.
Oikeus jatkoi haastattelujen läpikäymistä. Tuomari mainitsi mapissa 5 olevan myös päätöksen turvapaikka-asiassa. Sekin on julistettu salaiseksi Suomessa.
Viimeisessä omassa puheenvuorossaan Kozlov pyysi suomalaista mielentilatutkimusasiakirjoja otettavaksi oikeudenkäyntiaineistoon. Tähän ei suostuttu, viitattiin maanantaiseen päätökseen.
Asianajaja Reinholds antoi oikeudelle joukon Kozlovia koskevia asiakirjoja, koulutodistuksia yms.
5. Loppupuheenvuorot.
Syyttäjä, joka oli esiintynyt hyvin passiivisesti, käytti puheenvuoron, jossa totesi Kozlovin motiivien olevan henkilökohtaisia, vaikka tämä koittaa nähdä ne yhteiskunnallisina. Syyttäjä kiinnitti huomion siihen ettei Kozlov ole riittävällä ponnekkuudella pyrkinyt saada laillista muuttolupaa tai yrittänyt laillisilla keinoilla saada mielisairausrekisteröintiä kumotuksi.
Syyttäjä vaati 6 vuoden vapausrangaistusta ankaran kurin työleirillä.
Asianajaja Reinholds aloitti loppupuheenvuoronsa muuttamalla aiempaa tyyliään: siihen asti hän oli puhunut istuallaan hitaasti ja hiljaa. Nyt hän puhui monieleisesti kovalla äänellä. Hän vetosi Kozlovin kokemaan kärsimykseen kahden vuoden ajalta. Kysymyksessä on asianajajan mukaan kyvykäs ja älykäs nuori mies, jolla on selvästi kyky itseanalyysiin.
Reinholds jatkoi kertomalla kuinka Neuvostoliitossa on edelleenkin käsitys, että keskiverto neuvostoihminen on normaali. Poikkeavat joutuvat vaikeuksiin. Aikuisiässä ei kannata näyttää erityispiirteitä jos on keskimääräistä älykkäämpi. Armeijassa Kozlov joutui tilanteeseen näyttäessään olevansa toisia älykkäämpi. Hän joutui sairaalaan, vaikka ei ollut mitenkään sairas. Reinholds toivoi, että tuomioistuin näyttäisi Latvian olevan eurooppalainen oikeusvaltio. Reinholds totesi vapaasti käännettynä: "Yhteiskuntamme tuottaa harmaita, keskiverto pikkuneukkusia ihmisiä (sovjetinki ljudi)". Asianajaja jatkoi, että keskitasoa älykkäämmät - kuten Oleg Kozlov - joutuvat vaikeuksiin kohdatessaan viranomaiset. Kozlovin ongelmat alkoivat hänen jouduttuaan armeijaan, jossa hän ei alistunut yleiseen massaan ja moraalittomuuteen.
Reinholdsin mukaan se, mitä Kozlov on kertonut armeijassa tapahtunen on uskottavaa. Kozlov pakotettiin nielemään sairaalassa 15 tablettia lääkkeitä päivässä. Reinholds pyysi oikeuden jäseniä ajattelemaan miltä tuntuisi jos oma poika olisi samassa asemassa.
Tämän jälkeen puheenjohtaja ensimmäisen kerran keskeytti Reinholdsin todeten, että tämän tulee puolustaa päämiestään, eikä neuvoa oikeutta.Reinholds totesi, että päämiehen asemaan asettautuminen on asianajajan normaali tehtävä, hänellä ei ole muuta tehtävää. Tuomari vastasi keskeyttäen jälleen Reinholdsin, että kaikki tunnemme tehtävämme.
Reinholds pyysi taukoa valmistellakseen loppupuheenvuoronsa uudelleen, koska hän ei voi pitää sellaista puhetta, jonka oli valmistellut.
Puheenjohtaja määräsi istunnon jatkuvan keskiviikkona klo 10.
6. Asianajajalta ja omaisilta saaduista tiedoista
Olimme varautuneet olemaan Riikassa vain kaksi päivää. Tämä johtui osaltani matkan kustannuksista ja Helsingissä odottavista työtehtävistä. Olin myös sopinut keskiviikoksi tapaamisen Tallinnaan mm. lentokonekaappaaja Selivanovin asianajajan kanssa. Samoin Helsinki-liiton Suomen ryhmän tarkkailijan budjetti ei sallinut jäämään enää pitemmäksi aikaa Riikaan. Sovimme asianajaja Reinholdsin kanssa siitä, että hän informoi meitä jutun vaiheista puhelimitse.
Keskustelimme myös rouva Hristoforovan ja Oleg Kozlovin veljen Nikolai Kozlovin kanssa. He kertoivat saaneensa viime kesänä lähettämäni kirjeen avattuna samana päivänä kun Oleg luovutettiin Suomeen. Samoin muut Suomesta tulleet kirjeet oli avattu matkan aikana. Kirjeessäni pyydettyjä asiakirjoja ei voitu minulle lähettää, koska miliisi oli tehnyt kotietsinnän ja takavarikoinut kaikki paperit.
Äiti vaikutti masentuneelta ja sanoi, ettei hänen poikansa kestä jos hänet lähetetään työleirille. Äiti oli saanut pitää lyhyen hetken ajan Olegia kädestä tiistaisen istunnon jälkeen. Kozlov oli kuitenkin häkissään myös tällöin.
Asianajaja Reinholds kertoi sopineensa Kozlovin kanssa, että keskiviikkona he pyytävät tuomioistuimen kokoonpanoa vaihdettavaksi, koska Kozlov on menettänyt luottamuksensa tuomioistuimeen ja pitää puheenjohtajaa puolueellisena.
7. Oikeudenkäynnin päätös.
Keskiviikkona asianajaja Reinholds oli pitänyt loppupuheenvuoronsa, jossa vaati tuomareita vaihdettavaksi puolueellisuuden vuoksi ja myös, että päätös on annettava latvian kielellä.
Vaatimus oli herättänyt kiivaan keskustelun ja asiaa oli harkittu. Vaatimukseen ei suostuttu.
Pääasian osalta saamieni tietojen mukaan puheenvuoro oli maltillinen ja tavanomainen: siinä vedottiin Olegin nuoreen ikään yms.
Puheenvuoron jälkeen ilmoitettiin päätöksen tulevan klo 10 torstaiaamuna.
Kozlov tuomittiin viideksi vuodeksi voimistetun kurin työleirille, joka on Reinholdsin mukaan yleisesti ensikertalaisille tarkoitettu rangaistuslaitos. Reinholds piti rangaistusta kovin ankarana, mutta ei yllättävänä. Rangaistus kärsitään Latviassa, jossakin sen viidestä työleiristä, n. 1.000 kilometrin päässä Kozlovin kotikaupungista Saratovista.
Yllättäen myös asianajaja Vairis Reinholds tuomittiin 100 ruplan sakkoihin oikeuden halventamisesta. Syynä se, että hän oli vaatinut tuomarin vaihtamista. Reinholds ei usko saavansa lisärangaistuksia ja on ilmeisesti melko tyytyväinen työnsä saamasta arvioinnista.
Reinholds ilmoitti, että vaikka Kozlovin tuomiosta ei saa valittaa he tulevat käyttämään vielä jäljellä olevat keinot: he pyytävät syyttäjää tai korkeimman oikeuden puhemiehistön jäseniä ottamaan asian esille puhemiehistössä, joka voi muuttaa päätöstä. Kozlovilla ei siis itsellään ole oikeutta saada asia siellä esille. Toiseksi he aikovat hakea Latvian korkeimmalta neuvostolta osittaista armahdusta rangaistukseen.
Reinholds totesi, ettei päätöksen perusteluissa otettu huomioon ihmisoikeussopimuksia eikä Kozlovin kertomia motiiveja teolleen. Myöskään mihinkään psykiatriseen lausuntoon ei viitattu.
Lopuksi Reinholds ihmetteli varakonsuli Makkosen käytöstä kun tämä oli muiden suomalaisten poistuttua kaupungista oikeudenkäynnin tauolla mennyt kertomaan rouva Hristoforovalle kuinka tärkeää on tuomita Kozlov ankaraan rangaistukseen ilmailun turvallisuuden takaamiseksi. Rouva Hristoforova oli hyvin järkyttynyt neljättä päivää jatkuvasta oikeudenkäynnistä eikä voinut ymmärtää miksi hänelle selitetään tällaista. Reinholdsin mukaan Makkonen keskusteli myös ainakin syyttäjän kanssa, mutta mahdollisesti myös tuomarin kanssa.
8. Johtopäätöksiä.
Oikeudenkäynnissä oli paljon hyvää, josta myös Suomessa voitaisiin ottaa oppia: tuomarilla näytti olleen riittävästi aikaa perehtyä juttuun ja asia käsiteltiin kerralla loppuun. Eri asia on se, että vangitun asia tulee esille yli seitsemän kuukauden kuluttua vangitsemisesta. Sietämätön oikeudenloukkaus on se, että päätöksestä ei voi valittaa: tämä tekee kaikki muut pienemmät puutteet merkityksellisemmiksi. On huomattava, että jo ennen Kozlovin palauttamista oli tieto siitä, että kaappausrikokset kuuluvat Neuvostoliiton lain mukaan korkeimman oikeuden tutkittavaksi, eikä päätöksestä siten voi valittaa.
Vähäisempiä virheitä prosessissa oli mielestäni seuraavat:
1. Syytetyn oikeus avustajaan saattaa muodostua ongelmaksi: omaisten on ensinnäkin maksettava asianajajan palkkio. Kozlovin ensimmäinen avustaja oli tiettävästi KGB:n tehtävään osoittama, joka otti yhteyttä rouva Hristoforovaan. Tässä tapauksessa avustaja saatiin allekirjoittaneen ja erään eestiläisen asianajajan myötävaikutuksella vaihdetuksi. Asianajaja Reinholds hoiti tehtävänsä hyvin ja käsittääkseni hän teki työnsä ilmaiseksi tai hyvin vaatimatonta palkkiota vastaan.
2. Kozlovin ei sallitu puolustautua haluamallaan tavalla, eli osoittaa tekonsa yhteiskunnalliset syyt. Syyttäjä kiisti teolle olevan mitään yhteiskunnallisia vaikutteita, tuomari näytti olleen samalla kannalla.
3. Syyttömyysolettama ei voi toteutua jos syytetty pidetään eläintarhamaisessa häkissä koko käsittelyn ajan. Kozlov oli myöntänyt syyllisyytensä, joten tässä tapauksessa ei vahinkoa päässyt aiheutumaan. Eri asia olisi jos syytetty kiistää syyllisyytensä ja esim. todistajan tehtäväksi tulee tunnistaa kuka salissa olevista on rikoksentekijä.
Puolustuksen taktiikkana oli osoittaa, että Kozlov on kokenut vainoa mielipiteidensä takia ja hän on kohdannut vastustusta kun ei ole ollut keskivertokansalainen. Tämän taktiikan tueksi olisi ollut tärkeää saada oikeudelle käännetyksi suomalainen mielentilatutkimus, jonka psykologisessa osassa on kolmeen kertaan todettu Kozlovin olevan keskimääräistä älykkäämpi.
Silmiinpistävää oli se, ettei suomalaisia asiakirjoja tältä osin huolittu vaan väitettiin niiden olevan epäluotettavia kun toisaalta oikeudella oli lehtihaastatteluja ja lehtitietoja mm. Helsingin lääninvankilan tapahtumista ja Kozlovin nälkälakosta. Samoin oikeudella näytti olleen käännökset suomalaislehdissä olleista sisäasiainministerin ja oikeusministerin tiedotustilaisuuden lausumista.
Samoin ei voinut olla havaitsematta sitä tapaa, jolla puheenjohtaja kävi läpi viittä mappia, joissa oikeudenkäyntiaineisto oli. Ääneen luettiin vain Kozlovin yhteiskuntavastaisuutta ja kapinallisuutta tukevat kohdat. Hänen kertomistaan motiiveista pyrittiin jatkuvasti löytämään ristiriitaisuuksia. Nämä kysymykset olisivat sopineet syyttäjälle, tuomarin niitä kysyessä häntä oli vaikea pitää puolueettomana.
Edellä olevan lisäksi se, että asianajaja Reinholds kahdesti keskeytettiin hänen pitäessään asiallista ja analyyttista loppupuheenvuoroa osoittaa mielestäni, että tuomarilla on ollut jo ennen näytön ja selvityksen esittämistä käsitys asiasta. Kun kyse oli ainoasta oikeusasteesta on ollut perusteltua vaatia tuomarin vaihtamista.
Se, että asianajajaa moisesta rangaistaan osoittaa epäilyn todeksi. Jos nuoren henkilön elämä annetaan käytännössä yhden ihmisen käsiin häneltä tulee odottaa toisenlaista objektiivisuutta tuomitsemistyössä.
Kozlov tuomittiin enemmänkin persoonansa kuin tekonsa mukaan. Neuvostoliitossa on selvästikin vallalla kriminaalipoliittinen hoitoideologia, johon kuuluu syytettykohtainen "hoito-ohjelma". Tämän ideologian mukaisesti Kozlov saattoi saada 5 vuoden työleirituomion kun kaksi aiempaa kaappaajaa on saanut 3 tai 4 vuoden ehdollisen tuomion samanalaisesta teosta. Tallinnassa tuomitun Varfolomejevin päätöksessä jopa suoraan todettiin tämän joutuneen ihmisoikeusloukkausten kohteeksi.
Neuvostoliiton oloissa edellä kerrottu hoitoajattelu johtaa vääjäämättä oikeudenkäynnin politisoitumiseen: tuomittavana on yksilön koko aiempi elämä ja vakaumus. Kozlov myönsi syyllistyneensä lentokoneen kaappaamiseen. Itse rikos jäikin sivuosaan ja tuomioistuimen tehtäväksi jäi valita ne keinot, joilla Kozlov saadaan asettumaan "massaan" ja luopumaan yhteiskunnan vastaisista mielipiteistään. Vaikka asianajaja Reinholdsin mukaan tuomarin virkaan pääsyn edellytyksenä ei ole enää puolueuskollisuus niin ei voinut olla havaitsematta sitä vähättelyä ja epäuskoisuutta, joka Kozlovin motiiveihin kohdistettiin. Ero on selvä kun päätöstä ja prosessia verrataan Tallinnassa käytyyn oikeudenkäyntiin Varfolomejevia vastaan.
Kozlovin tavoitteena oli saada mielisairausmerkintä poistetuksi. Rouva Hristoforova ei kuitenkaan kyennyt iloitsemaan mielentilatutkimuksista, sillä hän pelkää poikansa joutuvan viiden vuoden kuluttua vapauduttuaan vielä kahdeksi vuodeksi armeijaan.
Helsingissä, maaliskuun 20 päivänä 1991
Markku Fredman
asianajaja
PS. Kozlovin asia ratkaistiin Euroopan ihmisoikeustoimikunnassa, jolla oli käytössään mm. edellä oleva raportti Kozlovin kohtalosta palauttamisen jälkeen. Ihmisoikeustoimikunta antoi 28.5.1991 asiassa raportin, jossa ei todettu ihmisoikeusloukkausta.
Sittemmin Latvian itsenäistyttyä Kozlov armahdettiin hänen kärsittyään noin puolet rangaistuksestaan.