Rikosprosessi uudistuu - entä asianajajat?

Markku Fredman
asianajaja, Helsinki

(julkaistu Advokaatti-lehdessä 1/1997):

Rikosprosessin uudistamista koskevat lait tulevat näillä näkymin voimaan 1.9.1997. Menettely uudistuu radikaalisti ja asettaa avustajina toimiville asianajajille uusia haasteita. Tämänkin lehden sivuilla on ollut luettavissa skeptisiä pohdiskeluja uudistuksen mahdollisuuksista onnistua - ainakaan nykyistä järjestelmää paremmin.

Tuleeko uudesta menettelystä liian kallis?

Olen ollut havaitsevinani ajatuksia, joiden mukaan maamme on köyhä eikä meillä ole varaa kaiken maailman hienouksiin, joita uudistus tuo mukanaan: uudistus suosii niitä, joilla on varaa maksaa kunnollisesta oikeusavusta. Osin nämä ajatukset on perusteltuja siviiliprosessiuudistuksen kokemusten perusteella. Nyt on nähty, että alta parin kymmenen tuhannen markan intressissä ei kannata ottaa riskiä vastapuolen ja omista kuluista tai vastapuolen kyvyttömyydestä suoriutua tuomittavista velvoitteista. Ainakaan ilman oikeusturvavakuutusta.

Rikosprosessi tapahtuu pääosin valtion varoin. Syyttäjä on virkamies ja ajaa juttua valtion ja asianomistajien puolesta. Silloin kun syytetty käyttää avustajaa kulut maksaa usein valtio maksuttoman oikeudenkäynnin muodossa. Epäilyjä on kohdistettu siihen onko valtiolla varaa ja haluja maksaa niistä toimenpiteistä, joita uudistus tuo prosessiin aiempien lisäksi.

Itse näen prosessiuudistuksen positiivisena merkkinä siitä, että on huomattu nykyisen järjestelmän olevan riittämätön takaamaan oikeusturvan ja estämään väärät tuomiot. Hallituksen esityksestä ei - jostain syystä - ole kerrottu, mitkä ovat olleet uudistuksen pääasialliset tavoitteet. Tämä asia on kuitenkin luettavissa seuraavasta lausumasta (HE 82/1995 vp s. 15):

"Oikeudenkäynnin järjestäminen akkusatorisen menetelmän mukaiseksi on tärkeää myös sen vuoksi, että näin tuomioistuin voi puolueettomasti, osallistumatta itse asian selvittämiseen, ratkaista rikosasian. Tällöin myös aineellisesti virheellisen ratkaisun todennäköisyys pienenee. Ei ole asianmukaista järjestää oikeudenkäyntiä rikosasiassa sellaiseksi, että rikosasian vastaajan vastapuolena oikeudenkäynnissä on syyttäjän lisäksi tuomioistuin."

Voidaan siis sanoa, että uudistuksen tarkoituksena on

• tuomioistuinten muuttaminen puolueettomaksi ratkaisijaksi,
• aineellisesti virheellisten ratkaisujen minimoiminen,
• roolien selkiinnyttäminen.

Näiden tavoitteiden suhteen ei asianajajilla tulisi olla kritiikille sijaa. Kun valtio haluaa parantaa tuomareiden, syyttäjien - ja samalla asianajajien - työskentelyolosuhteita (ja työn laatua) on se tervetullut uutinen. Aivan toinen asia on se, että valtiolla tulee toki olla osoittaa uudistukseen sen tarvitsemat määrärahat. Näin on jo osin tapahtunut kun 1.12.1996 tapahtunut syyttäjäuudistus toi syyttäjille huomattavat palkankorotukset, joka lienee osoitus heidän tulevan prosessiroolinsa vaativuudesta.

Itse en usko, että rikosprosessiuudistus sinänsä lisää valtiolle aiheutuvia maksuttoman oikeudenkäynnin kustannuksia. On totta, että saamme tehtäväksemme loppulausunnon jo esitutkintavaiheessa, saamme varautua jopa viikkojen pääkäsittelyihin ja istuntojen peruuntumisiin. Kuitenkin vastapainona loppuvat täysin tyhjänpäiväiset lykkäykset asianomistajan haastamiseksi, joista aiheutuu huomattavat nousut asiamiesten palkkioihin, kun vähäisimmänkin vastaajan avustaja on istunnosta toiseen käynyt kuulemassa, ettei kaikkia vastaaja/asianomistajia ole vielä saatu haastettua ja lopulta juttu lykätään lausunnolle. Päätöksen ulkolukutilaisuudessa sitten ehkä kymmenenkin asianajajaa laskuttaa normaalin 1.400 markkaa. Jatkossa päätös olisi haettavissa käräjäoikeuden kansliasta.

Tämä siis tarkoittaa, että saamme varmasti entisen kaltaisen palkkion työstämme, mutta työ on todella työtä eikä enää sellaista ajanhukkaa kuin nykyisin lykkääntyviä istuntoja kerrasta toiseen odotellessa käräjätalon käytävillä.

Ajankäyttöön liittyy se, että vastaisuudessa pääkäsittely on todella ainoa käsittely, minkä myötä ajankohdan on todella sovittava vastaajan valitsemalle avustajalle. Toisin kuin siviiliprosessissa, rikosjutuissa vastaajalla on oikeus valita mieleisensä avustaja (Euroopan ihmisoikeussopimus 6 artikla, 3 kappaleen c-kohta). Tuomioistuin ei voi kaventaa valinnanvapautta määräämällä jutulle sellaisen käsittelypäivän, joka ei valitulle avustajalle sovi. Käräjäoikeuksien on siis varmistuttava siitä, että pääkäsittely sopii avustajalle tai avustajille.

Uudet velvoitteet hoidettava kunnialla - miten on koulutuksen laita?

Uudistukseen liittyy myös uhkia. Yksi sellainen on asianajajien valmius heti uudistuksen alussa vastata niistä uusista tehtävistä, joita uudistus tuo mukanaan. Syyttäjä nostetaan nyt keskeiseen asemaan, mikä syytetyn näkökulmasta on uhkatekijä. Siihen pitää pystyä vastaamaan, jottei passiiviseksi muuttuvan tuomioistuimen huomio kiinnity liiaksi syytettä tukevaan aineistoon ja näkemyksiin.

Myös esitutkinta muuttuu. Esitutkintapöytäkirjalla ei enää ole oikeudenkäyntiaineiston arvoa, ja on asianosaisten asia tuoda esitutkinnassa ilmenneet seikat tuomioistuimen tietoon. Ei ole nimittäin mitään takeita siitä, että tuomari - lautamiehistä puhumattakaan - olisi perehtynyt esitutkintamateriaaliin ennen pääkäsittelyä. Syyttäjät on koulutettu uuteen rooliinsa ja he osaavat varmasti tuoda esiin todisteet syytteen tueksi. Asianajajien koulutus uudistukseen on ollut melkoisen vähäistä ja osanotto laimeaa.

Huomiotta ei voi myöskään jättää poliisin valmiuksia, joita on huomattavasti kehitetty viime vuosina. Hyvä esimerkki on ohessa esiteltävä poliisiopiston tuore oppikirja "Kuulustelutaktiikka". Enää ei tule naureskella poliisiopiston halulle päästä korkeakouluksi ja valmistaa poliisitieteen tohtoreita. Yksi kirjan kirjoittajista on vanhempi rikoskonstaapeli - ja filosofian lisensiaatti. Ei voi olla kiinnittämättä huomiota siihen eroon, jolla me asianajajat pidämme itsemme ammattitaitoisina ja toisaalta siihen miten valtio jatkokouluttaa poliiseja ja syyttäjiä. Missä viipyy oma ammatillinen jatkotutkintomme?

Asianajajan työ muuttuu

Rikosprosessiuudistus on kyettävä ottamaan vastaan valmistautuneena. Mieleeni tulee ainakin seuraavat tilanteet:

* asianajajan on päästävä mukaan jo esitutkintavaiheeseen. Loppulausunto tulee korvaamaan osan syytteeseen vastaamisesta, joka nyt tapahtuu ensikäsittelyssä. Asianomistajan avustaja esittää loppulausunnossa lopulliset korvauslaskelmat ja näkemyksen teon arvioinnista.
* syytteet yksinkertaistuvat ("luurankosyytteet"), koska ne täsmennetään pääkäsittelyssä suullisesti, ja usein niitä jopa muutetaan pääkäsittelyn kuluessa.
* vastaajan avustajan on osattava vastata pääkäsittelyssä paitsi syytteeseen myös sen kaikkiin ajateltavissa oleviin muutoksiin. Lykkäystä ei syytteen muuttamisen vuoksi myönnetä.
* asia on kyettävä esittämään suullisesti.
* "tarpeettoman" työn määrä lisääntyy (esim. valmistautuminen syytteen muuttumiseen pääkäsittelyssä, mitä ei sitten tapahdukaan), samalla kun ajanhukka vähentyy (ei enää odottelua käytävillä, eikä asioihin tarvitse perehtyä uudelleen ja uudelleen lykkäysten jälkeen).
* ajanhukkaa ilmenee kuitenkin peruuntuneiden pääkäsittelyiden vuoksi, samalla kun pääkäsittelyn uudelle ajankohdalle on raivattava tilaa kalenterista.
* maksuton oikeudenkäynti on haettava etukäteen ainakin rajatapauksissa, jotta avustajan määräys olisi hovioikeudenkin ratkaisema ennen pääkäsittelyn alkamista (jos pääkäsittely kestää viikon ei asianajaja voi ottaa riskiä siitä, ettei avustajaa määrätäkään).
* asianajaja tulee olemaan pois toimistolta pitkiäkin jaksoja.
* kollegoiden tapaaminen oikeustaloilla vähenee, työ muuttuu entistä yksinäisemmäksi.
* kun jutut käsitellään kerralla pois "pokkareiden" käyttö on käytännössä mahdotonta, minkä vuoksi ammattiin pääseminen vaikeutuu. Toisaalta isommat jutut edellyttävät assistentin käyttöä.

Hovioikeusmenettely muuttuu myös

Edellä olevat havainnot liittyvät vain alioikeusvaiheeseen. Myös hovioikeusmenettely muuttuu suulliseksi ja keskitetyksi. Tämä on se vaihe, joka vääjäämättä tulee lisäämään asianajajien työtä nykyisestä ja sitä kautta edellyttää lisämäärärahoja maksuttomaan oikeudenkäyntiin.

Suullisen käsittelyn myötä valitukset supistunevat vain vaatimuksiin, jotka perustellaan pääkäsittelyssä. Jos suullinen jostain syystä jätetään pitämättä, hovioikeus pyytää täydentämään valitusta. Näin menetellään nykyisin Ruotsissa.

Kun menettely alioikeudessa on suullista ja välitöntä ei ole ajateltavissa, että hovioikeus käsittelisi asian vähemmän huolellisesti. Kirjalliseen näytönarviointiin ei enää olisi pöytäkirjojakaan. Hovioikeuksissa - muuallakin kuin Vaasassa - on järjestettävä todellisia pääkäsittelyitä, eikä mitään pakkosuullisia. Kaikki asiaan vaikuttavat todistajat on kuultava uudelleen ja aikaa kuluu hyvinkin saman verran kuin alioikeudessa - matkoineen ehkä paljon enemmänkin.