KUULUSTELUTAKTIIKKA
Markku Fredman
asianajaja, Helsinki
Kirja-arvostelu julkaistu Advokaatti-lehdessä 1/1997
Erkki Ellonen - Eija Karstinen - Veli-Eino Nykänen:
Sisäasiainministeriön poliisiosasto
Poliisin oppikirjasarja, Helsinki 1996
Vuonna 1968 ilmestyi K. Katilan kirja "Kriminaalitaktiikka". Tänä päivänä tuo teos herättää hilpeyttä suorasukaisuudellaan, joka näyttää jättäneen lähtemättömän jäljen ainakin tuohon aikaan poliisiksi valmistuneisiin. 1960-luvulla poliiseja opastettiin hyvin maanläheisesti: kiinniotetulle on hyvä luvata viinaa sitä vastaan, että kertoo tekosensa. Pakkokeinoillakin nähtiin pikemminkin painostava kuin turvaava merkitys.
Poliisin koulutus on kehittynyt huomattavasti. Voidaan vakavasti puhua jo osin akateemisista valmiuksista. Sellaisesta on hyvä esimerkki tämä esiteltävä, viime vuonna ilmestynyt poliisia kuulusteluihin opettava teos. Lähdeluettelo sisältää pääosin ulkomaalaista psykologista aineistoa.
Kirjan lukemalla selviää, ettei ole sattuma, jos pidätetyt ja tutkintavangit kokevat yhden tutkijoista vihamiehekseen ja toisen taas kaverikseen. Kaikki näyttää olevan tarkasti suunniteltua ja tutkittua; aikanaan USA:ssa ja nyt opit ovat tulleet myös teoriatasolla Suomeen. Kirjaa käytetään oppikirjana poliisin perustutkinnon 2. perusjaksolla ja kuulusteluopin kurssilla.
Kirja on nimenomaan taktiikan oppikirja. Säännöksistä ja muodollisuuksista ei ole kyse. Oleellista kuulustelutaktiikassa on se, miten kuulusteltavasta saadaan totuus mahdollisimman luotettavasti irti.
Kirja on myös kriittinen ja sen vuoksi myös asianajajien olisi hyvä perehtyä siihen. Esimerkiksi tunnistustilanteet ja -menetelmät käydään läpi analyyttisesti ja tuodaan esiin vaarat, joita huonosti toteutettuun tunnistamiseen liittyy. Kirjan antiin onkin vedottu jo pariin kertaan tuomioistuimessa, kun käytännössä tunnistukset tehdään monesti lähes kaiken sen vastaisesti, mitä oppikirjassa pidetään luotettavana. Kun asianajaja tietää miten poliisia opastetaan esimerkiksi juuri tunnistukseen, on helppo nähdä puutteet ja virheet, joita käytännössä tehdään tai aiotaan tehdä. Kyse ei ole pelkästään syytetyn edusta, vaan ennen kaikkea asianomistajalla on oikeus luottaa siihen, ettei poliisitutkinnassa tapahdu virheitä, joiden vuoksi asia jää luotettavasti selvittämättä ja syytteet nostamatta tai ne hylätään.
Kirja on hyvin poliisikeskeinen. Siitä ei löydy linkkejä syyteharkintaan tai tuomioistuinmenettelyyn. Kirja keskittyy siihen, miten rikosjutun tutkija saa selvyyden asiaan. Siitä ei tietenkään ole paljoa iloa, jos tutkija ei kykene siirtämään tietoja luotettavasti syyttäjälle ja edelleen tuomioistuimelle. Vain 14 sivua on uhrattu kuulusteluiden kirjaamiseen. Toivottavasti kirjaaminen (ja tallentaminen) kuuluu jonkin muun yhtä kunnianhimoisen oppikirjan alaan, jotta myös muut kuin poliisi pääsevät nauttimaan hyvin tehtyjen kuulustelujen annista.
Kirjaa myydään mm. Espoon Poliisiopistolla.