Ihmisoikeudet meillä ja muualla
(Advokaatti-lehden pääkirjoitus nro 4/1997)
Ensi marraskuussa Intiassa pidettävässä International Bar Associationin konferenssin komiteoista yksi keskittyy ihmisoikeuksiin. Aiheena ovat mm. naiset ja rikosoikeus, naisen asema eri kulttuureissa, oikeusmurhat ja vierastyöläisten oikeudet. Ihmisoikeudet ovat muutoinkin näyttävästi esillä mm. IBA:n työssä. Järjestöhän perusti jokin aika sitten ihmisoikeusinstituutin Lontooseen.
Suomessa ihmisoikeudet eivät ole olleet menneinä vuosikymmeninä kovinkaan muodikkaita. Täällä ihmisoikeudet ovat lakimiestenkin keskuudessa kuuluneet lähinnä köyhille ja rikollisille; näillä kun ei muita oikeuksia olekaan. Tilanne on kuitenkin normalisoitumassa. On ymmärretty että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille: myös pörssiyhtiöt voivat vedota omaisuutensa suojaan, tai esimerkiksi virolaisten kanssa kauppaa käyvät voivat luottaa siihen, että mahdolliset riidat käsitellään oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä. Virohan on liittynyt Euroopan ihmisoikeussopimukseen.
Meillä asianajajilla on erityinen vastuu ihmisoikeuksien toteutumisessa. Jos me emme päämiestemme puolesta vetoa heidän oikeuksiinsa, ei ole mitään takeita siitä, että ne toteutettaisiin.
Kansainvälisesti tilanteemme on toki harvinaisen hyvä myös ihmisoikeuksien kannalta. Esimerkiksi kiinalaiset kollegamme työskentelevät aivan toisenlaisten ongelmien kanssa: Amnesty International on viime aikoina arvostellut kiinalaista oikeudenkäyttöä. Viime lokakuussa tuomittiin vuoden 1989 opiskelija-aktivisti Wang Dan 11 vuoden vankeuteen useiden vuosien tutkintavankeuden jälkeen. Jutun tuomarin haastattelu julkaistiin englanniksi käännettynä vain tunti tuomion julistamisen jälkeen. Amnesty pitää selvänä, että tuomio ja haastattelu oli laadittu etukäteen ja kyse oli vain näytösoikeudenkäynnistä, joka kaiken lisäksi tapahtui suljettujen ovien takana. Syytetyn omaisille annettiin vain päivä aikaa hankkia Wangille asianajaja.
Aina ei asianajaja ole vapaasti valittavissa. Kun olin avustanut Suomessa erästä neuvostoliittolaista lentokonekaapparia, kävi ilmi, että Neuvostoliittoon palauttamisen jälkeen hänelle oli viran puolesta hankittu latvialainen asianajaja, joka kuulemma hoiti aina kaikki KGB:n tutkimat jutut. Erään virolaisen asianajajan avustuksella saimme hänet syrjään ja tilalle itsenäisen ja riippumattoman asianajajan. Hän kunnostautui niin, että sai 50 ruplan sakot kielenkäytöstään kun arvosteli alistuvia pikku neuvostoihmisiä, joista syytetty erosi lähinnä positiiviseen suuntaan. Istunnon jälkeen hän oli kovin ylpeä sakoistaan. Syytetty armahdettiin kun Latvia itsenäistyi. Tuomari taisi saada potkut, mutta asianajaja Vairis Reinholds on edelleen menestyvä asianajaja.
Ovatko nämä ongelmat aivan vieraita Suomessa? Onko meillä esimerkiksi arveluttavia "juttuputkia" joiden jatkuvuus on niin tärkeä, ettei enää voida puhua itsenäisestä ja riippumattomasta asianajajasta? Sitoudummeko hiljaisesti olemaan moittimatta esimerkiksi verottajaa jos saamme säännöllisesti sitä kautta konkurssipesiä hoitoomme tai olemmeko nöyriä poliisin edessä, jos sieltä ohjataan meille rikosjuttujen syytettyjä?