Ei syytettä asianajajan ja asiakkaan viestintäsalaisuuden rikkomisesta

Markku Fredman, asianajaja

(julkaistu: Advokaatti 7/2001)

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Riitta-Leena Paunio katsoi ainoastaan huomautuksen arvoiseksi sen, että Niuvanniemen mielisairaalassa oli kopioitu ja luettu asianajajan mielentilatutkimuksessa olevalle vangitulle asiakkaalleen lähettämä kirje. Lukemisen jälkeen kirjeen sisältö oli siteerattu tarkasti potilaan sairauskertomukseen, joten se oli tullut kaikkien hoitohenkilökuntaan kuuluvien tietoon tai ainakin heidän saatavilleen.

Sekä tutkintavankeuslain että mielenterveyslain erityisen säännöksen mukaan oikeusavustajan kirjeet pitää toimittaa tarkastamattomina perille vastaanottajalle.

Päätöksessä 4.9.2001 (1649/4/99) todetaan tapahtuneesta mm. seuraavaa:

[Potilasta] koskevan psykiatrisen sairauskertomuksen liitteen seurantalehdelle 7 on 9.7.1999 tehty seuraavat merkinnät: "Asianajajan kirjeestä (tullut 9.7.1999) toimitettava 2 kpl ylil. P:lle, sekä 1 kpl osastolle ja alkuperäinen kirje annetaan [potilaalle]...., ylilääkärin määräyksestä kirjeitä ei saa antaa suoraan ptlaalle vaan niistä on otettava kopiot jonka jälkeen ptlas saa alkuperäiset itselleen."

Paunio totesi seuraavaa:

Tapahtuma-aikaan voimassa olleissa toimintaohjeissa ei siis ollut erotettu mielenterveyslain 28 §:n 3 momentissa tarkoitettuja oikeusavustajan mielentilatutkittaville osoittamia kirjeitä pykälän 2 momentissa tarkoitetuista muista kirjeistä. Ohjeissa ei myöskään ollut mainintaa mielenterveyslain 28 §:n 2 momentissa tarkoitetuista rajoitusedellytyksistä: Sairaalan ylilääkärillä tai muulla vastaavalla lääkärillä on oikeus tarkastaa tai tarkastuttaa sekä pidättää tarkkailuun otetulle tai hoitoon määrätylle saapuva kirje tai muu lähetys, jos järjestys tai turvallisuus sitä välttämättä vaatii taikka jos on perusteltua aihetta epäillä lähetyksen sisältävän päihteitä tai huumausaineita. Mielenterveyslain 28 §:n 2 momentissa tarkoitettujen kirjeiden tarkastaminen, tarkastuttaminen tai pidättäminen edellyttää käsitykseni mukaan aina yksittäistapauksellista harkintaa.

Mielenterveyslain 28 §:n 3 momentista johtuu, että pykälän 2 momentin rajoitusedellytyksiä kirjesalaisuuteen ei voida soveltaa oikeusavustajan hoitoon määrätylle osoittamiin kirjeisiin tai muihin lähetyksiin. Oikeusavustajan potilaalle osoittamia lähetyksiä ei siis saa tarkastaa, tarkastuttaa tai pidättää. Mielenterveyslain 28 §:n 3 momentissa korostetaan oikeusavustajien erityisasemaa potilaan itsemääräämisoikeutta rajoitettaessa. Mielenterveyslain 28 §:n 3 momentin tarkoituksena on suojata oikeusavustajan potilaalle osoittamat kirjeet, jotka sisältävät oikeusavustajan ja potilaan välisiä yksityisiä ja luottamuksellisia tietoja.

[Potilaan] oikeusavustajan ja tämän edustaman asianajotoimiston nimet ja yhteystiedot kävivät selkeästi ilmi [potilaalle] osoitetun kirjekuoren päällysmerkinnöistä. Kirjeen lähettäjän alkuperää ei käsitykseni mukaan ollut aiheellista epäillä. Kysymyksessä on siis ollut mielenterveyslain 28 §:n 3 momentissa tarkoitettu kirje ja se on kuulunut perustuslain 10 §:ssä tarkoitetun yksityisyyden suojan piiriin. Perustuslain ja mielenterveyslain asianomaisista säännöksistä johtuu, että potilaan tulee voida avata tällainen kirje ilman sairaalan hoitohenkilökunnan valvontaa.

Paunion johtopäätös kuuluu seuraavasti:

Johtopäätöksenä totean, että tapahtuma-aikaan voimassa olleet sairaalan toimintaohjeet mielentilatutkittaville tulevan postin käsittelystä ja niiden mukainen menettely [potilaan] tapauksessa ovat olleet lainvastaisia.

Perustuslain 10 §:n 2 momentista ja mielenterveyslain 28 §:n 3 momentista johtuu, että luottamuksellisen kirjeen sisältöä ei olisi tullut kuvata [potilasta] koskevassa psykiatrisessa sairauskertomuksessa.

Mitä tulee sairauskertomukseen [potilaan] asianajajan menettelystä tehtyihin merkintöihin, totean, että potilasasiakirjojen käyttötarkoitus määriteltiin sosiaali- ja terveysministeriön antamissa määräyksissä ja että niiden mukaan potilasasiakirjoihin voitiin sisällyttää vain niiden käyttötarkoituksen kannalta tarpeelliset tiedot. [Potilasta] koskeviin potilasasiakirjoihin kirjattuja tietoja hänen asianajajansa menettelystä en pidä potilasasiakirjojen käyttötarkoituksen kannalta tarpeellisina tietoina.

Eduskunnan oikeusasiamiehen johtosäännön 9 §:n 1 momentin nojalla annan Niuvanniemen sairaalan johtavana lääkärinä tapahtuma-aikaan toimineelle E. R.lle, nykyiselle johtavalle lääkärille E. T.lle, huomautuksen edellä selostetusta lainvastaisesta menettelystä.

Tämän tapauksen ratkaisu herättää jälleen pohtimaan mihin perustuu se, että virkamiehen tehdessä rikoslaissa rangaistavaksi säädetyn rikoksen, lainvalvojan eivät kuitenkaan ryhdy huomauttamista kovempiin toimenpiteisiin. Rikoslain 38 luvun 3 §:n mukaan viestintäsalaisuuden loukkaus niminen rikos kuuluu seuraavasti: "Joka oikeudettomasti avaa toiselle osoitetun kirjeen tai muun suljetun viestin... on tuomittava viestintäsalaisuuden loukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi". Asianajajan vangitulle päämiehelleen lähettämän kirjeen ollessa kyseessä saattaisi teko olla jopa törkeä viestintäsalaisuuden rikkominen, josta on kyse kun rikoksen kohteena oleva viesti on sisällöltään erityisen luottamuksellinen taikka teko huomattavasti loukkaa yksityisyyden suojaa.

Erityisesti on huomattava, että viestintäsalaisuuteen puuttuminen saattaa kokonaan estää asianajajan ja päämiehen kommunikoinnin, koska tässäkin tapauksessa asianajaja oli Etelä-Suomesta ja päämies oli viranomaisteitse toimitettu Kuopioon. Kahdenkeskiset taatusti luottamukselliset neuvottelut olisi ollut hyvin hankala järjestää ja tulevat kalliiksi. Asianajajan ei tule alistua muuhun kuin luottamukselliseen kommunikointiin päämiehensä

kanssa. Näin ollen on vaikea kuvitella, miten sairaalan henkilökunnan virkavelvollisuuden vastainen menettely voitaisiin arvioida vähäiseksi tai anteeksiannettavaksi ja jättää syyttämättä, jos yleinen syyttäjä tekisi syyteharkinnan.

Jos muu kuin virkamies loukkaa edellä kuvatulla tavalla viestintäsalaisuutta hän saa syytteen ja jopa vankeutta. Virkamiehen ollessa kyseessä laillisuusvalvojat vain huomauttavat vastaisen varalle, tai enintään antavan huomautuksen lainvastaisesta menettelystä.

Lisää uskottavuutta laillisuusvalvontaan?

Virkavelvollisuuden rikkomisen johdosta ei voida käyttää rangaistusmääräysmenettelyä (laki rangaistusmääräysmenettelystä 1 §). Se saattaisi kuitenkin olla sopiva tapa lisätä valvontamenettelyn uskottavuutta. Nythän virkapaikalle ylinopeutta ajanut virkamies saa rutiiniluonteisesti sakkolapun poliisilta, mutta sakkojen saaminen oikeusasiamiehen aloitteesta virkavirheen johdosta edellyttää nykykäytännöllä esimerkiksi kuolemantuottamusta tai pitkän laittoman vapaudenmenetyksen aiheuttamista (EOA:n kaksi virkasyytettä vuonna 2000).

Erilainen syytekynnys yleisten ja erityissyyttäjien (EOA ja OKA) välillä ei perustu lakiin ja on ristiriidassa perustuslain yhdenvertaisuussäännöksen kanssa. Viestintäsalaisuuden rikkojista vain virkamiehet pääsevät nauttimaan erityissyyttäjän hyvin korkeasta syytekynnyksestä, vaikka heidän tekonsa rikkoo paitsi rikoslain 38 lukua myös 40 lukua.

Ongelma ilmenee korostuneena nimenomaan silloin kun virkamiehen virhe täyttää sellaisen rikoksen tunnusmerkistön, johon myös muu kuin virkamies voi syyllistyä.

Oikeusasiamiehen vuosikertomuksissa korostetaan sitä, että oikeusasiamiehen syyteoikeus on vain laillisuusvalvonnan viimekätinen tehoste. "Virkarikosvastuun tehokkaana pitämisestä huolehtii yleinen rikosoikeudellinen koneisto", toteaa apulaisoikeusasiamies Jaakko Jonkka. Tähän nähden on hieman ristiriitaista, että oikeusasiamies Lauri Lehtimaja moitti Helsingin kihlakunnansyyttäjää (päätös 31.12.1999, 909/2/99), joka oli tehnyt syyteharkinnan virkarikosasiassa, vaikka tiesi saman asian olevan myös oikeusasiamiehellä harkittavana. Tapaus johti siihen, että valtakunnansyyttäjä antoi ohjeen (6/2000) jossa korostetaan preventioperiaatetta: syyteharkinnan tekee se yleinen tai erityissyyttäjä, jolle asia ensin tulee harkittavaksi. Aikaprioriteetti siis ratkaisee syytekynnyksen korkeuden.

Eduskunnan oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiesten toimenpiteistä ankarin on virkasyytteen nostaminen. Niitä on määrätty nostettavaksi hyvin harvoin. Vuonna 1999 ei yhtään, vuonna 2000 kaksi. Kaikista ratkaisuista moittivia tai ohjaavia vuonna 2000 on ollut 12,4 %. Vuonna 1999 annettiin 28 huomautusta ja 292 tapauksessa lausuttiin käsitys oikeasta menettelystä. Vuonna 2000 annettiin 13 huomautusta ja 319 tapauksessa lausuttiin moittiva tai ohjaava käsitys.

Vuonna 2000 jätettiin syyte nostamatta myös seuraavissa tapauksissa:

• vartija kuunteli laittomasti vangin keskustelun oikeusasiamiehen esittelijän kanssa.

• poliisilaitoksen virkailija, jolla ei ollut siihen toimivaltaa, epäsi henkilöltä passin saannin.

• säilöönotetulle henkilölle ei annettu lainkaan ruokaa kiinnioton aikana klo 8 - 17.

• tutkinnanjohtaja oli matkustuskieltoasiassa antanut käräjäoikeudelle perätöntä tietoa jutussa kertyneestä näytöstä.

• pidätys oli kestänyt 2 h 45 minuuttia yli laissa säädetyn määräajan.

• käräjäoikeus oli käsitellyt velkajärjestelyasiaa yli 5 vuotta.

• kihlakunnanvouti oli kieltänyt velallista soittamasta avustajalleen. Asiaa koskevan kantelun käsittelyn yhteydessä kihlakunnanvouti oli syyttömyysolettaman vastaisesti väittänyt ko. avustajan syyllistyneen rikokseen.

• ulkomaalaisvirasto oli toimittanut valitusasiakirjat vasta 8 kuukauden kuluttua hallinto-oikeuteen, vaikka niihin sisältyi täytäntöönpanon kieltoa koskeva vaatimus.

• suurlähetystö oli katsonut sille toimitetun ylimääräistä muutoksenhakua koskevan kirjelmän aiheettomaksi, eikä toimittanut sitä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

• kaupunginhallitus ei toimittanut oikeusasiamiehelle tämän pyytämää selvitystä.

• henkilön ollessa lähdössä lomamatkalle rajavartija ja poliisi ottivat matkustajalta passin ja estivät matkustamisen, koska passin viimeiselle sivulle oli kirjoitettu lyijykynällä lähiomaisen yhteystiedot.

Oikeusasiamiehen vuosikertomukset:
http://www.eduskunta.fi/fakta/eoa/eoa1999.pdf ja http://www.eduskunta.fi/fakta/eoa/eoa2000.pdf