Asianajaja mustan aukon äärellä

Markku Fredman

(Julkaistu OIKEUS-lehdessä 1/1995)

Riita-asioiden käsittelyuudistus on otettu asianajajakunnassa ristiriitaisesti vastaan. Toisaalta on nähty hyvänä se, että jutut käsiteltäisiin kerralla ja päästään tarpeettomista lykkäyksistä. Tietenkin kirjelmäkielto on pakottanut muuttamaan totuttuja työskentelytapoja, mutta muutosvastarinta ei ole ollut kovin voimakasta tältä osin. Ristiriitaiset tunteet ovat heränneet viimeistään silloin kun olemme havainneet juttumme katoavan "mustaan aukkoon", jonka laajuus ainakin Helsingissä on jopa vuoden mittainen. Erityisen hankalaa juttujen katoaminen on sen vuoksi, että keskitetty pääkäsittely osoittautui täydelliseksi kuplaksi: ensin laaditaan pitkä ja yksityiskohtainen haastehakemus todistajien puhelinnumeroita myöten. Kun haastehakemus on jätetty seuraa useiden kuukausien jakso, jolla on tuhoisa vaikutus jutun hallintaan: kun valmisteluistunto lopulta pidetään on juttu opiskeltava uusiksi eikä keskittämisen etua siis saatukaan. Ennen sentään kuukauden - parin lykkäyksen aikana juttu pysyi jollain tavalla mielessä ja hallinnassa - tai loppulausuntoa laatiessa ymmärsi lopulta mistä asiassa olikaan kyse.

Kun OIKEUS-lehden tuomioistuinlaitosta käsittelevää teemanumeroa alettiin suunnitella en voinut uskoa, että kokemukset uuden käsittelytavan jutuista olisivat näin vähäisiä tai keskeneräisiä. Vaikka aika ei vielä olekaan kypsä minkäänlaiselle väliraportille kokoan tähän joitakin asianajajakollegojen havaintoja. Tosin jotkut - kuten Matti Norri - ovat jo nyt valmiita tuomitsemaan koko uudistuksen: "Yhden palellun talven jälkeen ei ole perusteita edes vielä väittää, että talon rakentaminen olisi epäonnistunut" provosoi Norri Lakimiesuutisissa 2/1995 ja jatkaa "kun näin isoon hankkeeseen ryhtyy, sen olisi oltava ainakin jotenkin onnistumiseen mahdollinen".

Väliraportoimisen kannalta esteen luo mm. saneerausasioihin ruuhkautuneet alioikeudet ja valtion yleinen säästölinja, jossa tuomareiden palkankorotuskin säästetään pakkolomilla. Uudistuksen merkitystä on vaikea arvioida, kun tuomareilla ei selvästikään ole niin paljoa aikaa ja energiaa juttua kohden kuin niiden laatu edelyttäisi. Kun rahasta puhutaan niin voisi myös pohtia onko uudella käsittelyjärjestyksellä ollut vaikutusta siihen, että julkisuuteen on tullut käsittämättömän suuria asianajolaskuja mm. STS-pankin korvausvastuuasiassa? Kun asianajajan pitää valmistautua kaksi, mahdollisesti neljä tai jopa viisi viikkoa kestävään istuntoputkeen, joka jatkuu koko virka-ajan neljänä päivänä viikossa on selvää, ettei muita toimeksiantoja tuolloin, eikä vähän ennen eikä jälkeen hoideta.

Olen ihmetellyt millainen fair trial ja equality of arms saadaan aikaiseksi kun pankki satsaa useita miljoonia oikeudenkäyntikuluihinsa sellaista pankinjohtajaa vastaan, joka todetaan ulosottomiehen toimesta varattomaksi. Maksuttoman oikeudenkäynnin puoleen ei vielä tietääkseni ole hakeuduttu.

Kun oikeusministeriö säästää myös maksuttomasta oikeudenkäynnistä olisi tietenkin hyvä, että joku ns. hyväosainenkin sitä joutuisi käyttämään; sillä tavalla yleensä käynnistyy yhteiskunnallisen epäkohdan korjaus. Todettakoon, että oikeusministeriön määräyksen mukaan esim. siviilijutun vastaajan avustajalle maksetaan valmistautumisesta vaativassa jutussa enintään 3.600 markkaa, joka tuon saman taksan mukaan vastaa kahdeksan tunnin työtä. Ison toimiston asianajajan tuolla summalla saa työhön kolmeksi tunniksi. Siltapankille maksettavaksi tuomitut oikeudenkäyntikulut olivat kait jotain 5,2 miljoonan markan luokkaa.

On selvää, että isojen asianajotoimistojen rakennetta on muutettava, kun ennen oikeudenkäyntiasiat työllistivät avustavia lakimiehiä, jotka kävivät alioikeudessa vaihtamassa kirjelmiä kollegojensa kanssa. Nyt oikeudenkäyntiasiat on pidettävä samoissa käsissä alusta loppuun eikä voida ajatellakaan, että joku muu kuin vastuullinen asianajaja kävisi valmistelu- tai pääkäsittelyssä.

Ne siviilijutut, jotka on jo ehditty käsitellä uuden järjestelyn mukaan alioikeudessa ovat muodostuneet ongelmiksi valitusvaiheessa. Asianajajien yleinen murhe tuntuu olevan liian suppeasti selostetut ja perustellut alioikeuden tuomiot, jotka eivät yksinkertaisesti kelpaa valituksen kohteeksi pöytäkirjojen puuttuessa. Moni asianajaja onkin joutunut purattamaan nauhalta todistajien kertomukset ja laatimaan niiden perusteella valituskirjelmän, koska tuomiossa ei todistelua ole selostettu niin laajasti, että valituksessa voitaisiin tyytyä sen analysointiin. Myös hovioikeudesta on kuulunut napinaa kun juttu pitäisi ratkaista vain tuomion, valituksen ja vastineen perusteella ja ne kaikki ovat usein liian suppeita, jotta asian voisi ymmärtää.

Helsingin hovioikeudessa järjestettiin sen historian ensimmäinen yhteistilaisuus asianajajien kanssa helmikuussa 1995. Tuossa tilaisuudessa asianajaja Jukka Peltonen selosti, kuinka ne tavoitteet, jotka suomalaisella oikeudenkäyntimenettelyllä on viime vuosina ollut ovat muualla osoittautuneet aivan liian kalliiksi ja resursseja syöväksi niin, että näyttäisi siltä, että perinteisen suullisen käsittelyn maat ovat tulossa kohti kirjallisempaa menettelyä. Peltosen alustuksen pohjalta laadittu kirjoitus julkaistaneen piakkoin Defensor Legisissä.

Tähän lehteen kirjoittanut hovioikeudenneuvos Matti Kuusimäki kävi kollegansa Robert Liljenfeldtin kanssa Asianajajapäivillä tammikuussa 1995 kertomassa hovioikeusmenettelyn uudistuksista.

Liljenfedt hämmensi ainakin Vaasan hovioikeuspiirin ulkopuolelta tulevat asianajajat kertomalla kuluneella viikolla vahvistamastaan sovinnosta hovioikeuden suullisessa valmisteluistunnossa. Ainakaan Helsingin hovioikeuspiirissä eivät sanat hovioikeus, suullinen, valmistelu ja sovinto mitenkään liity toisiinsa.

Kuusimäen tässä lehdessä oleva kirjoitus osoittaa, ettei hovioikeusmenettelyn uudistus välttämättä ole kovinkaan kestävällä pohjalla. Kun Suomella jo nyt on Euroopan ennätys hovioikeustuomareiden määrässä on selvää, ettei hovioikeuksia voi vain yksinkertaisesti velvoittaa järjestämään suullinen käsittely huomattavassa osassa ratkaistavia juttuja. Se, että Länsi-Euroopassa on Kuusimäen mukaan 200 miljoonaa ihmisoikeuksia nauttivaa ihmistä, jotka eivät ole koskaan saaneet valittaa rikostuomiosta ylempään oikeuteen, oli minulle uutinen.

Asianajaja Pentti Koski kirjoitti eriävässä mielipiteessään Hovioikeustoimikunnan 1989 loppumietintöön seuraavaa: "Yhdistyneiden Kansakuntien sopimusvaltioiden hyväksymä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus ja Euroopan Neuvoston jäsenvaltioiden allekirjoittama ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskeva yleissopimus, säätelevät käsittääkseni sitovasti, että rikosasiassa lähtökohtaisesti kansalaisella on aina oikeus valittaa." Näinhän asia ei ole. Oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskeva Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla ei edellytä valitusoikeutta. Sellaisesta on säädetty tuon sopimuksen seitsemännessä lisäpöytäkirjassa, johon esim. Espanja, Irlanti, Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta ei ole liittynyt. Yleissopimuksen piirissä on 28 valtiota, joista vain 15 on liittynyt 7. lisäpöytäkirjaan. Tuon lisäpöytäkirjan mukaan rikoksesta syytetyllä on oltava oikeus valittaa joko syyllisyyskysymyksestä tai tuomitusta rangaistuksesta, mutta ei siis molemmista. Valitusoikeutta voidaan rajoittaa vähäisten rikosten kohdalla.

Rikosasioiden alioikeuskäsittelyä ollaan myös uudistamassa. Hallituksen esitys on valmis ja se annetaan tänä keväänä kokoontuvalle uudelle eduskunnalle. Uudistuksen päälinjana on keskitetty pääkäsittely valmistelun jälkeen. Asianajajien keskuudessa tähänkin uudistukseen suhtaudutaan skeptisesti: ihmetellään kuinka asianosaiset ja todistajat yhdellä eduskunnan päätöksellä muuttavat tapansa ja tulevat haasteessa kerrottuna aikana oikeaan saliin ja vastaajat ovat etukäteen hankkineet avustajan ja tarvittavan esitutkinta-aineiston. Jos pääkäsittelyyn halutaan yhtenäisrangaistusjärjestelmän mukaisesti kaikki syytetyn rikokset samalla kertaa olisi myös pidettävä huoli siitä, että vastaajat lopettavat rikosten teon heti haasteen saatuaan, ettei pääkäsittelyä jouduta lykkäämään uuden syytteen takia, joka tulisi valmistella ja johon vastaamisen valmisteluun pitäisi olla kohtuullisesti aikaa. Tarpeettomien lykkäysten kannalta parasta ehdotuksessa on syyttäjälle säädetty mahdollisuus edustaa asianomistajaa yksinkertaista vaatimusta esitettäessä pelkästään esitutkinnassa annetun suostumuksen perusteella. Asianomistajien haastaminen on tällä hetkellä tärkein syy juttujen lykkääntymiseen. Jos tämä osa uudistusta kaatuu syyttäjäjärjestöjen vastustukseen voidaan unohtaa koko pääkäsittely.

Asianajajien kannalta uhkakuvana on viikon pituiseksi sovittu pääkäsittely isossa jutussa, jota ei voidakaan pitää vastaajan tai keskeisen todistajan poissaolon vuoksi. Mistä saada täytettä vaivoin tyhjennettyyn kalenteriin ja miten tehdä tilaa uudelle pääkäsittelylle?